Mitenköhän me lapsena pärjäiltiin pitkät automatkat?
Hyvin pärjättiin, vaikka taisihan se aika tylsää olla.
Nyt yli kahdeksan tunnin automatka lasten kanssa meni ihan hujauksessa.
Koska älylaitteet.
Tällaista pakkasimme tyttöjen autokassiin!
DVD -soittimen ja Muumi -tabletin saimme reissuun lainaksi, oma tabletti ja miehen vanha älypuhelin oli myös matkassa mukana. Lehtiä, kirjoja ja pehmolelut tytöt halusivat mukaan. Evääksi tytöille pakattiin pähkinä-rusinaa ja viinirypäleitä. Ensimmäiseltä pysähdykseltä ostettiin pienet karkkipussit.
Käytössä reilun kahdeksan tunnin matkalla olivat eväät, älylaitteet ja DVD:t. Eevi luki pienen hetken iskän vanhoja Nalle Puh -sarjakuvia, mutta kirjoihin, lehtiin ja pehmoihin ei muuten koskettu. Toki perillä on pehmot ja kirjat ovat olleet käytössä unileluina ja unisatuina. Tunnin päiväunet taisivat tytöt nukkua matkalla ja kaksi kertaa pysähdyttiin syömään ja kahville.
Joten kyllä täytyy sanoa, että oli kiva automatka, vaikka kestikin "koko päivän"! Tytöt eivät arkena saa kovinkaan paljoa pelailla tabletilla, joten ottivat tästä mahdollisuudesta nyt kyllä kaiken ilon irti. Saapa nähdä, onko loman jälkeen tarpeen kotona pieni äly-vieroitus.
Viihtyykö teidän lapset autossa?
Vai hirvittääkö ajatuskin pitkästä automatkasta lasten kanssa?
- Pia
Hyvin on samanlaiset viihdykkeet ollut meillä matkassa mukana, tosin ponit autoilla korvattu. :) Me ollaan ajeltu lasten kanssa aika paljon, tarkoitan että neljän tunnin ajomatka ei ole pitkä. Eli, lapset viihtyy autossa ihan hyvin!
VastaaPoistaMeidän tytöt on pienempänä olleet hyviä nukkumaan autossa. Pääkaupunkiseudulle ajellessa ovat nukkuneet yleensä suurimman osan matkasta.
PoistaNyt eivät enää malta nukkua, mutta onneksi viihtyvät muuten hyvin!