Eskari lukee ja laskee - osallistu arvontaan

Eskarivuosi alkaa lähestymään puoliväliä. 
Eskari-ikäinen imee itseensä tietoa kuin sieni ja oppimishalut ovat korkealla. 


Lukemisesta Eevi on ollut jo pitkään kiinnostunut. Kirjaimet Eevi on jo osannut pitkään ja on avustettuna tykännyt kirjoitella paljon juttuja. 
Välillä lukeminen sujuu jo tosi hyvin! Ihan pienen hetken, jos Eevi on virkeä ja keskittyy ihan täysillä. Mitään kiirettähän ei eskarilaisella ole vielä lukea, mutta omaa kiinnostusta löytyy, niin tottakai käytetään intoa hyväksi.
Lainattiin kirjastosta Vihreä banaani -sarjan kirja. Kirja on tarkoitettu lukemaan harjoitteleville ja siinä on tavuviivat. Tätä nyt sitten yhdessä lueskellaan, pikkuhiljaa ja ihan vähäsen kerrallaan. Luen aina alun siihen asti, mihin ollaan edellisellä kerralla päästy ja Eevi saa siitä sitten jatkaa. Banaani-sarjan kirjoista löytyy luettavaa kaiken tasoisille lukijoille, nämä vihreät banaanit ovat siis helpoimpia vaikeustasoltaan.


Laskeminen on Eeviä myös kiinnostanut pitkään. Saimme FiksuMuksusta tämän hauskan Matikkativolin. Matikkativoli on hauska peli, jossa on monta erilaista laskutehtäväpeliä. Vaikeustasoja on peleissä useita. Matikkativolilla on meidän molemmat tytöt nyt kovasti pelaillut ja 5v. pikkusiskolle sopivia pelejä löytyy myös. Annin suosikki taitaa olla lukujonopeli, missä laitetaan numeroita suuruusjärjestykseen.


Ilokseni saan arpoa myös lukijoille yhden Matikkativolin!
Osallistu arvontaan kommentoimalla, mikä olisi FiksuMuksun valikoimista sinun mielestäsi kivoin kuusen alle tänä vuonna! Jätä kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut, jos voitto sattuu kohdalle!
Arvonta alkaa nyt ja loppuu tiistaina 6.12.2016 klo.21.

Arpaonnea ja kivaa viikonloppua!

- Pia

50 kommenttia

  1. Junarata on suosikkini:http://www.fiksumuksu.com/category-liikenneleikki.php?showId=1181

    elinan09@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Aikku10
    Meidän pikkumies on niin kova työmies, että valitsen tämän: Monitoimikärry työkaluilla

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  3. Kaikki olisivat ihania <3 mutta valitsen tämän: https://www.fiksumuksu.com/?showId=2785 tämä olisi mieleinen esikoulu ikäiselle tytölle.
    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Onpas kivoja juttuja. Puinen synttärikakku olisi meidän pikkukauppiaan unelma.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Taaperokärry palikoilla menisi pikku prinsessalle juuri nyt kun on innokas rakentelemaan kaikenlaisia vahtitorneja.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Koiranpentu vetolelu olisi kiva. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Jälkiruokalaatikko https://www.fiksumuksu.com/category-keittiossa-ruoat.php?showId=557, sopivan monipuolinen ja herkut puuttuu yhtä kakkua lukuunottamatta keittiöleikeistä. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Meilläkin eskarilainen kotona ja tuo olisi hyvä meillekkin laskemaan opetteluun.
    Matikka matto olisi myös mukava hommata lahjaksi.
    Kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Nukkumatin kärry on ihana! :) babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Pikku Prinssa Magneettipujottelu vaikutti hauskalta :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Tosi kivalta kuulostaa tuo matikkativoli, täältä löytyisi teidän tyttöjen ikäiset innokkaat laskijat. :) Tyttö olis haltioissaan myös tästä herkkusetistä https://www.fiksumuksu.com/category-keittiossa-ruoat.php?showId=557 lukaelviira (at) gmail.com

    VastaaPoista
  12. Nukkumatin kärry oli söpö :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana ja just tuo matikka-peli olisi kiva lahja meidän pojille :))

    VastaaPoista
  14. Ehdottomasti Hape keinulaiva! :) ihana! Matikkativoli kuulosti hyvältä!
    ainomakinenn@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Boobles elefantti on suosikki. eveliina.suutari@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Hennajenniina
    Valitsen Nukkumatin kärryn, perheen pienimmälle, osallistun upean palkinnon arvontaan. Kummipojalle juuri sopiva.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Iso keilapeli olisi kiva, mukana arvonnassa :) T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Omppu potkupyörä olisi upea lahja pikkuprinsessalleni
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Punainen potkumopo olisi kätevä peli
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Suosikki taitaisi olla juuri tuo Matikkativoli, myös Marssirumpu tai Rumpusetti olisivat meillä varmasti hittejä ��.

    VastaaPoista
  21. Vaikkapa tämä matikkativoli, kun ensi syksynä eskari ajankohtainen.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Puinen keittiö!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  23. Matikkativoli!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Viidakkolabra

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Varis 333-rakennussarja. Matikkativolikin vaikuttaa mielenkiintoiselta!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Tuo matikkativoli olis just passeli meille!! johanna.m.jokela@gmail.com

    VastaaPoista
  27. ABC-palapeli olisi mainio omalle neidille. Matikkativolikin saisi saajan kummitytöstä<3🎅
    jansku92@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Puinen parkkitalo!
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  29. Koodaa hiiri juustolle -peli olisi mieluinen koodaamisesta kiinnostuneelle pojalleni :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Hape keinulaiva olisi varmasti meidän taaperopojan mieleen :)
    olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Tuo matikkativoli olis mahtava! Myöa Boblesilta esim. harmaa elefantti kelpais. ��
    elinamettovaara84@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kineettinen hiekka =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ainakin akusinen kitara olisi kummipojalle mieluinen. juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  34. Tuo matikkativolikin olisi kyllä jännä. En ole sitä ennen missään nähnytkään. Myös tähtiprojektori olisi hyvä lahja. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Matikkativoli olisi tosi kiva samoin kuularata seinälle.
    T: Eija
    eijakoo(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon oli kivoja mut punainen potkumopo olisi ihana.
      hanskun87@gmail.com

      Poista
  36. Matikkativoli ��

    eeva.m.kukkola@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Matikkativoli :)

    mammahuu@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Punainen potkumopo ois aika huippu!
    ellinooora1@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Matikkativoli vaikuttaa tosi kivalta
    heli.pauliina.koski@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Soitinpenkki 🙂 matikkativoli menisi ystävän lapselle lahjaksi kuusen alle. kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Tämä matikkativoli olisi just sopiva meidän eskarilaiselle!😊

    VastaaPoista
  42. Tämä matikkativoli olisi just sopiva meidän eskarilaiselle!😊

    VastaaPoista
  43. Mukana! Kineettinen hiekka olisi aika kiva.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  44. Puinen parkkitalo olisi kova juttu!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Tämä ois meidän suosikki https://www.fiksumuksu.com/?showId=2846
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Peppi
    Meidän pienelle Nukkumatin kärry olisi kiva nyt.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  47. Matikkativoli olisi aivan huippu! :)
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  48. Nukkumatin kärry :)
    emmi (emmi.saali a luukku.com)

    VastaaPoista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun