Ekat kaverisynttärit

Eeville pidettiin ekat kaverisynttärit nyt hänen täyttäessään 5-vuotta.
Synttärit pidettiin Pikku Taaperolla.
Kaupan vieressä on tila, jota saa vuokrattua juhlakäyttöön ja sovittaessa 
synttäripakettiin saa mukaan mm. ohjelmaa ja tarjottavia.

Kuvasaldo on synttäreiltä aika surkea, en oikein ehtinyt siihen puoleen keskittyä. :)

Synttärivieraita oli 10 eli yhteensä 12 lasta oli juhlissa.
Tarjoiluina oli jätskikakkua, sipsiä, popparia, karkkia ja pipareita.


Lahjojen avaamisen ja herkuttelun jälkeen kävimme vähän kaupan puolella leikkimässä!
Ihana kauppias oli järjestänyt lapsille aarteenetsinnän kauppaan.
Kuvavihjeiden mukaan lapset etsivät uusia vihjeitä.
Viimeinen vihje vei arkun luo, jonka sisältä löytyi karkkikaulakorun tekoon tarvittavat karkit ja nauhat.


Karkkikorujen teko oli tosi kivaa ja lapset olivat innoissaan!
Korut sai viedä sitten mukanaan kotiin.

Lapset jaksoivat tehdä kaulakoruja aika kauan ja
lopun aikaa he leikkivät sitten omiaan, kaupan leikkinurkkauksessakin sai käydä leikkimässä!


Synttärit olivat oikein onnistuneet ja itseäni ihan ihmetyttää, miten rauhallista oli 12 lapsen kanssa! :)
Pääasia tietysti, Eevi oli ikionnellinen! <3

Nyt sitten pikkusisko jo kovasti odottelee omia 4v. synttäreitään. :D

- Pia

2 kommenttia

  1. Voi kuinka hauska idea synttäreille tuo karkkikorujen tekeminen!
    Iloisia kesäpäiviä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli kyllä todella kivaa. Lapset oli innoissaan ja mukana olleet pojatkin tykkäsivät! :)
      Ihanaa kesää myös teille Taina! :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun