Anni on vähän tällä viikolla kuumeillut ja pukkaspa itselle taas sellainen tyhmä migreenikohtaus eilen.
Tylsä kipeillä, ei yhtään jaksais, olisi muutakin tekemistä! ;)
Pari kuvaa viime viikon touhuista.
Maalattiin yksi aamupäivä.
Annoin tytöille paperia ja vesivärit keittiön pöydälle ja menin itse toisesta huoneesta hakemaan kukkamaljakkoa.
Eevipä oli kirjoittanut Ollin nimen paperiin. =D
Eipä meinannut naurulle tulla loppua.
Ollikin (Annin kummisetä siis) meinasi, että fiksu on tyttö. <3
Tehtiin kiva temppurata olkkariin, kyllä tytöt aika kauan jaksoi kiertää sitä ympäri. :)
Eevin ihana NoaNoan kietaisutunika meni rikki temppuillessa.
Onneksi sen saa korjattua, kunhan vaan saisi aikaiseksi.
Ei oikein tuo neula ja lanka pysy meikäläisen kädessä! =D
Faceen kuvailin jo ihanaa "uutta" pöytää, joka meille kotiutui tällä viikolla.
Ihana! <3
Vaatii vielä vähän tuunausta, kuvailen sitten vielä paremmin kun on valmis!
Tänään mennään Kansalaisopiston kevätnäyttelyyn ihastelemaan tyttöjen värikylpytöitä
ja siellä pääsee ilmeisesti vähän osallistumaankin.
Tänään mennään Kansalaisopiston kevätnäyttelyyn ihastelemaan tyttöjen värikylpytöitä
ja siellä pääsee ilmeisesti vähän osallistumaankin.
Mukavaa viikonloppua! :)
- Pia
Onko sulla migreeniin olemassa kunnon täsmälääke? Ajattelin vain kysyä kun itse sinnittelin vuosia pelkällä Buranalla joka oli vähän yhtä tyhjän kanssa :D. Mulla on nyt kolmatta päivää jatkuvat näköhäiriöt, aika vinkeää kun kipu ei sitten ole vielä tullut.
VastaaPoistaKivalta näyttää temppurata, arvostan vanhempia jotka antavat tuollaista harrastaa... Tunnen muutaman joille tuollainen toiminta on ihan ei-ei-ei :D. Tokihan teilläkin kävi vahinko - onneksi vaan tunikalle :D.
Juu muutama viikko sitten sain täsmälääkkeen (Imigran) ja kokeilin sitä nyt ekaa kertaa. Otin aika äkkiä lääkkeen kun näköhäiriöt alkoi. Seuraavana oireena on ollut puheen puuroutuminen, se jäi pois. Mutta suun ja sormien puutuminen tuli ihan kellon tarkasti siihen aikaan kuin muutenkin. :/ Et enpä tiedä. Yksityiselle neurologille varmaan jos tämä tästä jatkuu..
PoistaMeillä saa kyllä kotona hyppiä alas sohvalta (mutta ei sohvaLLA).
Nuo radat on kivoja kun saa luvan kanssa riehua, juosta ja hyppiä. :)
Mulla on muuten niin että pelkkä täsmä ei yksinään auta vaan otan sen kanssa tulehduskipulääkkeen (Miranax) että voihan se olla että sullakin tarvii jonkun coctailin että toimii. Eikä mullakaan toki lääkkeet niin hyvin toimi kun voisi toivoa. Voimia!
PoistaTäytyy varmaan tosiaan siellä asiantuntijalla käydä, jospa hänellä olisi enemmän tietoa migreenistä. :)
PoistaOn kyllä ärsyttävä vaiva kertakaikkiaan. :/
Ihania pikkumaalareita♥ Temppuradat on meidänkin muksujen mieleen! Aina välillä teen heille radan kotiin ja sekös on lapsista hauskaa:)!
VastaaPoistaKyllä tytöt tykkää temppuradoista ja helppohan se on tehdäkin! :)
Poista