Me vietettiin viime viikonloppu Caribiassa!
Meidän perheen lisäksi mukana oli miehen vanhemmat, miehen veli ja tyttöjen serkkupoika.
Uimassa käytiin miljoonaan kertaan ja syötiin hyvin, ehdittiin hetki lepäämäänkin. :)
Minä pääsin hierontaan ja voi että olikin hyvä sellainen!
Tytöt oli yhden yön naapurihuoneessa yötä ja me saatiin hetki istua alakerran baarissa ja
katsoa kuvia miehen veljen ulkomaanreissusta.
Montaa järkevää kuvaa ei matkasta mukaan jäänyt, mutta tässäpä nyt muutama kuitenkin. :)
Kylpylästä pidettiin oikein paljon.
Ainoa kehittämisen kohde on mielestäni lasten leikkitilat.
Eipä oikein ole mistään kotoisin ja paikat on aikalailla rempallaan.
Onneksi siellä ei paljoa ehditty olemaankaan.
Tai ehkä minulla on vain odotukset korkealla käytyäni Ikaalisten kylpylän leikkihuoneessa.
Lapset oli sunnuntaina aika väsyneitä.
Istuttiin huoneen luovutuksen jälkeen syömässä vielä parin tunnin ajan (kiitos tarrojen ja puuhakorttien)
ja kotiin lähdettiin vasta puoli kolmen aikoihin.
Tytöt nukkuivat autossa reilun tunnin matkan kotiin ja molemmat sai kantaa vielä omiin
sänkyihin nukkumaan toiseksi tunniksi. :)
- Pia
Mä niin tykkään kylpylälomista! Tai en mä ennen lapsia tykännyt, mutta tällä kokoonpanolla ne on supertoimiva juttu. :)
VastaaPoistaVoitais me Caribiaankin mennä, mutta tuo Ikaalisten kylpylävinkki osui nyt vielä paremmin (lähempänä). Hyvä tietää, että siellä on isot leikkitilat (Ti-Ti talon lisäksi).
Mä tykkäsin kyllä molemmista. Tuo TiTi-Nalle on melkoinen plussa Ikaalisille. =D
PoistaKylpylälomat on ihan huippuja lasten kanssa. Täytyy kyllä testata tuo Caribia seuraavaksi! :)
VastaaPoistaJuu lapsilla oli kyllä todella kivaa ja näistä reissuista riittää juttua pitkään.
PoistaEevistä on tulossa hurja vesipeto. :)
Oho! Melkoinen sattuma tosiaan!:)
VastaaPoistaNo kyllä! :)
Poista