Kalakarkkiiiii


Pienet kalat uivat ai ai, pienet kalat uivat ai ai
pienet kalat uivat ai ai, 
eikö tule hauki, EI KAI.



Meillä on ollut nyt viikon verran kokeilussa Möllerin Omega-3 pikkukalat.
Kyseessä on purtava kalaöljy-D-vitamiinivalmiste koko perheelle.
Möllerin kotisivuille klik!

Kalat muistuttavat karkkeja ja Eevi pyytääkin joka aamu kalakarkkia.
Pikkukalat maistuvat tuttifruttikarkeilta.
Pinta on öljyinen, mutta mielestäni suuhun ei jää öljyistä makua.
Eevi ei ole myöskään öljyisyydestä välittänyt, vaan syö kaloja oikein mielellään.

Anni sen sijaan ei innostunut näistä.
Maistoi kyllä muutamaan kertaan, mutta syljeskeli pois.
Hän on muutenkin tosi epäluuloinen kaiken ruuan suhteen, joten enpä ihmettele.
Ei suostu syömään edes karkkia. =D
Yritän vielä tarjota, jospa pääsisi epäluulojensa yli kun näkee siskonkin niitä syövän.


Omega-3 rasvahapot ovat välttämättömiä elimistölle ja ne ovat tärkeitä sydämelle, sekä aivoille ja näkökyvylle.
D-vitamiini auttaa rakentamaan lihaksia, luustoa ja hampaita.
Pikkukaloissa ei ole käytetty keinotekoisia väri- tai makeutusaineita eikä lainkaan säilöntäaineita.
Luontaisena makeutusaineena on käytetty ksylitolia ja sorbitolia.

Katsoin näiden pikkukalojen hintatietoja eräältä apteekkituotteita myyvältä nettikaupalta.
Siellä hinta oli 13,40€.
Paketissa on 45kpl pikkukaloja ja suositus on 2 kalaa päivässä.
Eli jospa tuo Annikin tuosta innostuisi, meillä menisi 4 kalaa päivässä.
Eli yli 30e kuukaudessa menisi kaloihin.
Täytyy vähän miettiä vielä, hinta tuntuu korkealta, mutta onko se sitten kuitenkaan..
Tuossa on kuitenkin se D-vitamiinikin mukana.

Möller täyttää tänä vuonna 85 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi on käynnissä kilpailu,
jossa arvotaan joka toinen viikko Jopo-pyörä.
Kilpailuun voi osallistua tästä linkistä!

Buzzadorina saan kutsuja erilaisiin kampanjoihin.
Minulle lähetetään tuotteita testattavaksi, jonka jälkeen kerron niistä mielipiteeni esimerkiksi täällä blogissani. Sinulla ei tarvitse olla blogia, ollaksesi Buzzador.
Jos haluat liityä Buzzadoriksi, se onnistuu tästä linkistä.

- Pia

2 kommenttia

  1. Ihanat kuvat! :)

    Mun mielestähän nuo Pikkukalat eivät ole erityisen makeita, vaikka hedelmäisiltä maistuvatkin. Maku on omaan suuhuni aika neutraali ja luulen, että juuri sellainen tietty pliisuus maussa iskee meillä tyttöönkin. Ei nimittäin meilläkään neiti syö karkkia juurikaan.

    Nyt, kun näitä Pikkukalapostauksia on lukenut, niin olen yllättynyt, kuinka monet lapset eivät näitä ole suostuneet syömään. Jäinkin miettimään, että millainen sitten olisi se täydellinen kokoperheen omega -tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Tuo öljyisyys on toisia ilmeisesti häirinnyt, mutta ei niistä mun mielestä suuhun mitään öljyistä oloa jää. Mutta kuka mistäkin tykkää.
      Mä luulen, että sellaista täydellistä tuotetta ei ole mahdollista keksiä, meitä on niin moneksi! :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun