Ti-Ti Nalle on meillä suuressa huudossa!
Yksi DVD saatiin joululahjaksi ja toisen löysin kirpparilta.
Eevi osaa melkein kaikki laulut ja leikkejä.
Eevi tykkää muutenkin musiikista ja musiikkileikeistä ihan mielettömästi ja meillä myös kuunnellaan musiikkia,
lauletaan ja leikitään laululeikkejä päivittäin.
Perhekerho on musiikkipainotteinen ja käydän muskarissa. :)
lauletaan ja leikitään laululeikkejä päivittäin.
Perhekerho on musiikkipainotteinen ja käydän muskarissa. :)
Lauantaina oltiinkin Ti-Ti Nallen konsertissa katsomassa Ti-Tiä, Tau Nallea ja Ti-Ri vauvaa.
Konsertti oli järjestetty yökerhossa, mikä oli mielestäni vähän outo paikka noin niinkun tilansa puolesta.
Iskä olikin tyttöjen kanssa lavan edessä katsomassa ja minä notkuin yksinäni tutulla baaritiskillä.
Laulujen jälkeen lapset pääsivät halailemaan nalleja ja varsinkin Anni oli aivan innoissaan.
Eevi sai kunnon itkupotkuraivarin siinä lähtiessä, mutta eipä ole mitään uutta,
niitä on meillä näkynyt lähiviikkoina enemmän kuin tarpeeksi.
niitä on meillä näkynyt lähiviikkoina enemmän kuin tarpeeksi.
Ti-Ti Nallen taloon lähdetään varmasti kesällä katsomaan nalleja! :)
Ostettiin tytöille nallet konsertissa ja niitä on halittu todella paljon.
Eevi meni nukkumaankin Tau Nallen kanssa ja puheli, että tämä on minun uusi lempi leluni!
Kuvassa tytöt katsoo sunnuntain aamupiirrettyjä. :)
Kuvassa tytöt katsoo sunnuntain aamupiirrettyjä. :)
- Pia
meillä oli kans tuo titi-nalle vaihe ja dvd-levyjä onkin useita, kivoja nuo uudet nallet kun ne neulotut nukkaantu niin helposti. Nyt meillä on autot vaihe, pitää joka päivä kattoa elokuvaa, pehmoja on vaikka kuinka paljon, autokuppeja, kaikki haluttais mikä liittyy siihen, niin ja välissä oli vielä stuart little vaihe, silloin haluttiin sitä katsoa joka päivä ja mummun piti virkata hiiri:)
VastaaPoistaNuo on juuri sellaista neulosta..
PoistaMyös tuo valkoinen väri vähän arveluttaa, katsotaan kauanko ovat valkoisia! :)