Sisustukeiju

Sain Katilta Ei ihan vielä -blogista sisustuskeiju -haasteen.
Kiitos vielä Katille, tämä oli aika kiva tehdä (vaikka taas vähän kestikin)! :)
Haaste kuuluu näin:
Olkapäällesi istahtaa sisustuskeiju 2500 euron kanssa "Saat mitä haluat, mutta aikaa ei ole paljon. Kaikki pitää käyttää (syksyiseen) sisustukseen omaan kotiisi. Kerro toiveesi!" 
Ensimmäisenä tuolla rahalla uudistettaisiin seuraavat epäkohdat meidän kodista:
Väliovet meillä on vieläkin maalamatta ja oih ja voih, nuo on kamalat!
Toivottavasti ensi kesänä saataisiin ovet kuntoon!
Autotallissa on hyvää tilaa maalata, mutta se on kylmä tila, joten maalaamisen täytyy odottaa kesään.
Siinäpä hommaa varmaan koko kesäksi.


Toinen huomiota vaativa kohta on nuo ikkunalaudat.
Tai ikkuna-mitkä-lie. :)
Melko mielenkiintoisen ratkaisun on joku noihin joskus tehnyt.
Omaa silmää ei juurikaan miellytä.
Ja ikkunalaudat ovat vielä kaltevat, joten niihin ei voi edes laittaa mitään kivaa.
Tarkoituksena olisi teettää tuohon puiset, valkoiset ja hieman leveämmät (ja toki suorat) ikkunalaudat.


Keittiön pöydän haluaisin maalauttaa valkoiseksi.
Pöydän koko on oikein hyvä meidän keittiöön, eikä mallissakaan ole mitään vikaa, joten uutta en halua ostaa.
Varastossa uutta elämää odottelee myös mäntyinen lipasto, joka kaipaa valkoista maalia.

Pöytä ja lipasto voisi siis lähteä maalaamoon.
Oviin maalit, uuden kahvat, saranat yms.
Ikkunalaudat.

Meniskö näihin eka tonni??
Ei hajuakaan, mutta leikitään nyt näin.
Olisi siis 1500€ vielä tuhlattavaa!


Makuhuoneeseen tarvitsisin uudet verhot.
Vilborg valoa läpäisemättömät verhot Ikeasta 39,95e.
"Uusi", maalattu lipasto tulisi eteisen käytävälle ja siitä siirrreittäisiin iso Malm-lipasto toisen samanlaisen viereen makuuhuoneeseen.
Päälle Ikeasta kahden lipasto levyinen lasilevy, 20e.
Sänkyyn hankkisin uudet lakanat.
H&M parisängyn pellavalakanat 69,95e.
Sängyn päätyyn olisi haaveissa saada sängyn levyinen tai vähän kapeampi penkki.
Vanha penkki olisi kiva, mutta tuo Annival Interiorista löytämäni penkki näyttää myös kivalta.
Penkki 86e.

Meidän isoon olohuoneeseen toivon jossain vaiheessa toista pienempää sohvaa tai leveää nojatuolia.
Ikean Ektorp olisi yksi vaihtoehto, 279e.

Meillä on tällä hetkellä olohuoneessa kaksi mattoa.
Kävin matot ostamassa Sotkasta, kun muutettiin tähän.
Olin raskaana, viikkoja jotain 50 ;), hellettä oli ainakin 35 astetta ja mukana oli 1-vuotias kiukutteleva Eevi.
Matot lähti Sotkasta kotiin hyvällä hinnalla.
Kotona kuitenkin huomasin, että nämä SAMANLAISET matot ei olekaan ihan saman kokoisia.
Eikä edes ihan saman värisiä!! =D
No, raskaushöyryissä en lähtenyt mattoja palauttamaan.
Halusin siihen maton NYT.
Olis ehkä pitänyt, koska eihän nuo nyt oikein kivat ole. ;)
Askon sivuilta löysin kivan Espritin maton, joka olisi sopivan suuri meidän olkkariin.
Maton hinta 341e.


Keittiöön olen haaveillut ihanasta GreenGatesta.
En ole kuitenkaan lähtenyt näitä hankkimaan, koska tarvetta ei tosiaan ole.
Mutta jos nyt keijurahaa noin paljon saisin, niin totta kai.
GG:n lattekuppeja ostaisin sekalaisen sarjan, keittiöpyyhkeitä ja jonkun ihanan kannun.
GreenGaten suloiset salkut menisi tyttöjen huoneeseen lelusäilytykseen.
Greengateen uppoaisi rahaa n.200e.

Siinäpä ne 2500e sitten meni.
Aika valtavan muutoksen saisi näillä aikaiseksi meidän kodissa.
Näitä haaveita sitten toteutellaan sekalaisessa järjestyksessä ja varmaan enemmänkin sitten,
kun minäkin olen taas palkkatyössä. :)

Tämäkin haaste on tainnut kiertää jo aika monta blogia, mutta heitän haasteen nyt muutamalle:
Karkkipurkki
Minishow
Elinamaista
Oma Koti Valkoinen

- Pia

8 kommenttia

  1. Väliovien tuunamisella kyllä saa ison muutoksen yleisilmeeseen. Me vaihdettiin järkyt suorat muoviovet heti pois, kun muutettiin ja tilalle tuli vähän jykevämmät "peiliovet". Muutos oli valtava!

    Sullakin taitaa olla Sotka mustalla listalla? :D Meille tuli jokunen vuosi sitten Sotkasta senkki ja tv-taso. TV-tason toinen maitolasi oli rikki jo tullessa (kotiinkuljetus). Tehtiin reklamaatio ja saatiin uusi ehjä lasi tilalle... ja se on ihan erivärinen kuin vieressä oleva. Mä olin ihan hiilenä, mutta mies päätti, ettei jaksa enää reklamoida. Ostot tehtiin hänen nimissään ja mun olis ollut varmaan ihan turha mennä enää aukomaan päätäni :D No, näillä mennään. Ei sitä enää itse huomaa, kun on tottunut.

    Kivoja hankintoja kuitenkin tekisit, jos sisustuskeiju sattuisi yllättämään. Mun mielestä sisustuskeijuja pitäisi ehdottomasti olla olemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli männyn värinen kattokin kun muutettiin, mutta se maalattiin valkoiseksi. Muutos oli tosiaan jo siinä ihan valtava, mutta nuo ovet jäi silloin maalamatta, kun Anni jo syntyi. :)
      Ensi kesänä on pakko ottaa asiaksi tuo maalaaminen, kyllä ne sen verran paljon on tuossa alkanut ottamaan päähän. ;)

      Sotkasta tuskin menen ikinä enää mitään ostamaan. Huonolaatuista tavaraa on ystävillä ollut. Meilläkin oli joskus pilipaliyöpöydät Sotkasta, mutta nehän hajosi käsiin..

      Mun mielestä sisustuskeiju voisi ihan hyvin tulla vierailulle!
      Tervetuloa vaan, jos olet kuulolla!! =D =D =D

      Poista
  2. Kiitos haasteesta Pia, otan sen vastaan.

    Oli kiva kuulla mitä sinä hankkisit kotiisi :)

    VastaaPoista
  3. Kiva haaste, kiitti! Tää on mulle superhelppo! Raha pysyis tilillä tasan sen kymmenen minuuttia mitä kestäis löytää kaikki tavarat Finnish design shopista.

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta, tää on tosi kiva! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska haaste tosiaan! Näitä haasteita nyt näyttää taas olevan liikeenteessä.
      Huomenna palailen sinun haasteellasi asiaan. :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun