Valmiina päiväkotiin. Osa 5: Kumisaappaat

Meidän tytöt ovat jo konkareita päiväkotimaailmassa!
Kirjoittelin vuonna 2014 ennen päiväkotitaipaleen alkua Valmiina päiväkotiin -postaussarjaa.
Nämä postaukset ovat nyt ajankohtaisia ja
postaussarja pääsee nyt uusintakierrokselle kahden päiväkotivuoden kokemuksella!


Alakuvassa tällä hetkellä käytössä olevat kumisaappaat. =D

Eevin Vikingin kumpparit on siis edelleen käytössä, nyt Annilla.
Ja samanlaiset pinkit Crocsit löytyi Eeville kirppikseltä isommassa koossa.


Näistä molemmista malleista olen tykännyt kovasti!
Molemmat on tosi kevyitä.
Vikingeistä tykkään kuitenkin vähän enemmän.
Keveyden lisäksi ne on tosi taipuisat ja notkeat ja tosi kivan näköiset!


Päiväkotitaipaleen alussa pohdin, että tarvitaanko kaksia kumisaappaita.
Jotkut sitä suosittelivat, että pidettäisiin yhdet päiväkodilla ja toiset kotona.
Päätin katsoa, kuinka yksillä pärjätään ja ihan hyvin ollaan pärjätty.

Jos päivällä sataa, kumisaappaat kulkeutuvat illaksi kotiin ja viikonloppuisin olen ne ottanut mukaan, sadevaatteet pitää joka tapauksessa viikonloppuisin viedä kotiin pesuun.

Ja täytyy kyllä myöntää, että jos jonain vapaailtana tulee taivaan täydeltä vettä,
me todennäköisesti ei mennä ulos. =D


Lekmeriltä löytyy hyvä valikoima kumppareita,
esimerkiksi näitä Vikingin kumppareita mustana ja pinkkinä ja myös muita Vikingin malleja.
Myös esimerkiksi Kavarin, Reiman ja Crocsin kumppareita! ;)


Onko teillä käytössä yhdet vai kahdet kumpparit?

*postaus sisältää mainoslinkin

- Pia

2 kommenttia

  1. Meillä on noita samoja merkkejä ja parhaimpia ovat olleet. Vanhat perinteiset Nokiat ovat vuotaneet saumoista. Mutta, Crocsit ovat säilyneet vanhimmalta nuorimmalle ehjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin tänään Nokiat kirppikseltä. Meillä on Nokiat ollut viimeksi joskus kun Eevi oli ihan pieni.
      Vähän huonot kokemukset kirppissaappaista kyllä. Yhdet olen ostanut ja niissä oli sellainen pieni vika, että eivät pitäneet vettä. Nämä oli niin halvat (2€), että ajattelin kokeilla. =D

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun