Synttärisuunnitelmia ja suunnittelemattomuutta

Taas sitä kiittelee itseään, kun on jättänyt kaiken viimehetkeen.
Mutta niinhän se on. Jos ei viimehetkeä olisi, ei tulisi mitään tehtyä.
Jännä juttu, kun joka vuosi ne synttärit on samaan aikaan, ei pitäisi tulla yllätyksenä.
 
Eevillä on sunnuntaina synttärit ja "perhesynttäreitä" vietetään silloin.
Vähän on vielä tarjoilut auki, mutta koristeita käytiin eilen Eevin kanssa shoppailemassa.
Koti on sekaisin ja viikonlopuksi on tulossa yövieraita, RaumaRockiinkin olen menossa lauantaina.
Nooooh, onhan tässä aikaa. ;)

Teema on aika yllättävä, eikö?
En aio koko taloa muuttaa Frozen-maailmaksi, mutta jotain sinistä kuitenkin hankittiin.
Kennopalloihin olen koukussa, niitä ei voi koskaan olla liikaa.
Sininen pastaväri värjää kaikki tarjoilut siniseksi. =D
 
Kaverisynttärit on sitten viikon päästä vähän erilaisella teemalla, palataan niihin vielä myöhemmin!
Kaverisynttäreiden kanssa pääsen vähän pienemmällä vaivalla kun ei pidetä niitä kotona.


- Pia

6 kommenttia

  1. Ihania juttuja. :) Frozen taitaa olla nyt monen teemana, hih. Tein viime sunnuntaina meidän Lumille Elsa-kakun, mutta muuten meillä mentiin aika lailla ilman varsinaista teemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä on monen tytön toive varmasti. Ei onneksi tullut vastalauseita, vaikka kaverisynttärit ei Frozen teemalla olekaan! :)

      Poista
  2. Hei, postailinkin juuri Frozen-synttäreistä :) Käyhän kurkkaamassa vinkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin postauksen jo aiemmin!
      Piti tuollaisia vaahtokarkkeja tehdä, mutta unohtui tietenkin. Ne on suloisia ja helppo toteuttaa, joskus meillä on jotain tuollaisia ollutkin. :)

      Poista
  3. Jopa meidän 9v aluksi toivoi frozen synttäreitä, mutta päädyttiin muuhun. Meidän tytöillä tais olla sama syntymäpäivä ��

    VastaaPoista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun