Laatuaikaa prinsessa Annin kanssa

Viikonloppuna vietin vähän kahdenkeskistä aikaa suloisen prinsessa Annin kanssa.
Iskä ilmoitti lauantaina lähtevänsä kauppaan ja ihmetykseksemme, Anni ei halunnutkaan lähteä mukaan!
Anni haluaa AINA kauppaan. :D

Anni oli niin innoissaan, kun sai leikkiä RAUHASSA.
Tytöillä on lähiviikkoina ollut aika paljon vääntöä keskenään.
Tuntuu, että ovat aivan kyllästyneitä toistensa seuraan tällä hetkellä.
Joka asiasta tulee kinaa ja koko ajan pitää jonkun tehdä kiusaa.

Anni istutti minut pöydän viereen, teki pullataikinaa ja kattoi pöytää koko kauppareissun ajan.
Minä en tehnyt mitään muuta kuin istuin paikoillani ja hörpin kahvia.
Kun jotain yritin Annille puhua, Anni sanoi: "Shh, vauva nukkuu" ja jatkoi höpöttämistä ja kokkailujaan.

Sunnuntaina Anni ei halunnut iskän ja Eevin kanssa saunaankaan.
Anni haluaa AINA saunaan! ;)
Leikittiin samaa pulla-leikkiä ja "nukuttiin päikkäreitä" olkkarin lattialla tyynyjen päällä.

IHANA ANNI! <3




- Pia

2 kommenttia

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun