Viime vuonna tyttöjen joulukalenterin virkaa toimitti avattavat joulukuusenpallot.
Palloista löytyi vihjeitä ja vihjeiden perusteella etsitiin Leikkienin Laulupussin kortteja.
Palloista löytyi vihjeitä ja vihjeiden perusteella etsitiin Leikkienin Laulupussin kortteja.
Postaus viime vuodelta löytyy TÄÄLTÄ ja edelleen suosittelen noita Leikkienin pussukoita joulukalenteriksi! ;)
Tytöt muistavat viime vuodelta pallot enemmän kuin hyvin, ja ovat kyselleet niiden perään monta kertaa.
Joten pallokalenterilla mennään tänäkin vuonna.
Paitsi tänä vuonna joulukalenterista löytyy sitä itseään, krääsää. =D
Joulukalenterin yllätyksistä osa on tarpeellisia, suurin osa muuten vaan kivaa ja hauskaa.
Talvipipot ja -kaulurit taitaa tulla heti ensimmäisestä luukusta, jotta saadaan ne käyttöön.
Ystävältä saatiin 1-koon vaippoja nuken vaipoiksi.
Laastareita, korviksia, korut ja askartelutarvikkeita.
Vielä pitää muutama hankinta tehdä joulukalenteria varten:
liukurit, Barbien vaatteita ja varmaan askartelujuttuja.
Värityskuvia tulostan itse.
Värityskuvia tulostan itse.
Nyt pitää vielä paketoida tavarat ja piilotella niitä ympäri kotia.
Otan piiloista sitten kuvat ja kuvat laitan palloihin.
Tytöt saavat sitten aamuisin etsiä yllärinsä. :)
- Pia
Meillä on kanssa krääsä-kalenteri :) heh heh! No parempaa tavaraa silti mitä noista valmiissa. Viime vuonna oli (suht kallis) Playmobil-kaltsu ja ei musta niin kiva saada joku tyyliin hiusharja minikoossa. Tänä vuonna olen ajatellut että edes jotenkin ilahduttaisivat ne "luukut".
VastaaPoistaMä ostin tytöille myös Frozen kalenterin yhteiseksi, mutta aika turha taitaa olla. Mutta varmasti mieluisa kuitenkin! =D
PoistaKivalle vaikuttaa! Meillä myös kalenterin sisältö mietinnässä. Mistä olet nuita tarrakorviksia ostanut?
VastaaPoistahttp://www.muksumassi.fi/tyttojen-sormukset-ja-tarrakorvikset.html
PoistaRauman Muksumassista olen ostanut noita ja meillä on käytettykin niitä monta pakettia! =D
Oi, vaikuttaa niin kivalta! <3
VastaaPoistaVarmasti lapsille mieluisa!
Lisäyksenä kalenteriin on vielä syömäpuikkoja (näitä on pyydetty =D), DVD, kyniä ja Frozen sormikkaat. =D
PoistaEiköhän näistä riemunkiljahduksia saada aikaan! =D