Viikonlopun ostokset

 Tässäpä viime viikonlopun ostoksia!


Lumoan ihastutti ja on kyllä ihastuttanut jo pitkään.
Keltainen hame on kevään uutuuksia ja tätä keltaista on ymmärtääkseni tulossa myös aikuisille.
Hame on kyllä todella, todella kaunis!
Vanhan malliston leggarit ja pipot olivat 10e/kpl.
Mietin myös mintunvihreitä pipoja, mutta ajattelin näiden kuitenkin olevan paremmat meidän vaaleille tytöille.
Tytöiltä löytyykin jo ennestään Lumoanin roosat pitsimekot.

NameItiltä ostin mekon ja leggarit yhteishintaan 15e.
MaxPlaylta mukaan lähti suloisen Mr.Ugglyn ja se pääsikin suoraan tyttöjen leikkeihin.
Söpö!
Pompin kauniit housut ostin kaverilta. ;)

Crocsit ostin Annille.
Eevillekin piti nämä samat hankkia, mutta epäröin koon kanssa.
Tilasin sitten kotona kuitenkin netistä mittataulukon perusteella sen koon, mitä pohdin messuilla.
Välillä ottaa koville tajuta, että tuo tyttö on tosiaan jo aika iso. =D



Little Copenhagenista meille kotiutui Wheatia ja ebbeä.
Wheatin leggarit ja hame olivat -50%.
Ebben mekko on aivan ihana ja Eevi näyttikin sitä minulle aiemmin kuvastosta ja sanoi haluavansa sen.
Ebben kaunis ja hyvän mallinen kukkahattu postitetaan minulle vielä myöhemmin, 
kunhan kesäuutuudet saapuvat liikkeeseen.
Siis sama hattu, mikä Annilla jo on TÄSSÄ postauksessa. ;)

Papulta olisi rusettimekon "tarvetta" koossa 134/140 (tosi lyhyitä ovat),
mutta rusetin väri on aivan eri mitä vanhoissa mekoissa.
Pidin enemmän mustavalkoisesta rusetista, joten saapa nähdä tuleeko meille enää rusettimekkoa.

Mainiolta jäi myös hankinnat tekemättä sovituskopin puutteen vuoksi,
mutta ehkäpä niitä vielä meille kotiutuu myöhemmin.

Ja vielä pari kuvaa keltaisesta ihanuudesta. <3



- Pia

2 kommenttia

  1. Tosi kivoja messulöytöjä! Itsekin ihastelin Lumoanin tyttöjen vaatteita, todella kauniita. Haaveissa oma Lumoanin mekko, siinä olisi niin klassinen asu joka juhlaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumoanit on kyllä niin kauniita!
      Mekko sopisi sulle varmasti tosi hyvin! :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun