Lapset harrastaa

Me ollaan lasten kanssa harrastettu pienestä asti.
Kotiäitinä kaipasin itsekin tekemistä ja tietysti aikuista seuraa.
Eevin kanssa aloitettiin vauvajumppa ja vauvamuskari jo muutaman kuukauden iässä.
Perhekerhossa käytiin 4-vuotta.
Musiikki on minulle tärkeää ja onneksi perhekerhomme olikin hyvin musiikkipainotteinen,
siellä laulettiin ja soitettiin paljon.

Mitäs tytöt nyt sitten harrastaa?


Nyt uusinpana harrastuksena on Eevin jalkapallo.
Eevi aloitti jalkapalloilun keväällä ja on tykännyt todella paljon.
Täällä pienen kunnan tyttöjen joukkueessa on melko iso ikäjakauma ja Eevi on nuorimmasta päästä.
Isommat tytöt ovat taitavia, mutta into korvaa taidot vielä.
Ja eiköhän ne taidot sieltä sitten perässä tule.
Hauskaa on tytöllä ollut ja sehän on pääasia!
Nyt on jaliksesta pieni tauko ja loppukuusta jatkuu sisäharkoilla.

Anni on aina innolla mukana harkoissa ja saa kentän laidalla vähintään yhtä paljon liikuntaa kuin siskonsa.
Anni on vähän pieni vielä tuohon joukkoon, vaikka ikänsä puolesta on jo tervetullut mukaan pelaamaan.
Ehkä ensi kesänä sitten, katsotaan! :)



Toisena harrastuksena meillä on muskari.
Aloitettiin musiikkiopiston muskari 1,5 vuotta sitten ja käytiin ensin kolmestaan.
Nyt tytöt käyvät muskarissa kerran viikossa keskenään.
Tykkäävät todella paljon ja muistavat ja laulavat kotona paljon muskarilauluja.


Näiden lisäksi mennään vielä värikylpyyn.
Aloitettiin värikylpyily Eevin kanssa jo vuonna -12 ja ollaan siitä asti käyty.
Ensimmäisen kauden kävin Eevin kanssa, sitten yhden kauden Annin kanssa
ja nyt viimeiset kolme kautta ollaan käyty kolmistaan.
Täksi syksyksi en uskaltanut ottaa ihan täyttä kurssia, ettei tulisi liikaa harrastuksia päiväkodin
ja uuden arjen lisäksi, joten mennään nyt marraskuussa neljän kerran lauantaikurssille.
Ollaan tykätty värikylvyistä ihan hurjasti, lisää värikylpyhehkutusta ja -kuvia löytyy "Värikylpy" -tunnisteen alta TÄÄLTÄ.


Aika paljon meillä nyt on harrastuksia päiväkodin lisäksi.
Mietin tätä kyllä paljon kesällä, mutta kun ollaan totuttu harrastamaan ja tytöt tykkäävät niin paljon,
niin olisi ollut sääli jättää mitään poiskaan.
Mitään paineita ei harrastuksista oteta.
Jos joskus ei sovi tai tytöt eivät halua lähteä, niin sitten ei mennä.
Näin ei vielä ole käynyt onneksi.

Harrastaako teidän pienet?

- Pia

4 kommenttia

  1. Tyttö käy lastentanssissa (baletissa) kerran viikossa. On tykännyt tosi paljon! 4-vuotias siis on myös. Muita harrastuksia ei tällä hetkellä ole. Käy parina päivänä päiväkodissa ja kerran kerhossa viikossa. Ihan hyvä näin. Viime kevät ja syksy käytiin vanhempi-lapsi liikunnassa ja lisäksi on harrastettu vauvauintia alle 1-vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tytöt tykkäis varmaan tanssistakin kovasti, mutta kun ei joka paikkaan ehdi.. :)

      Poista
  2. Tällä hetkellä ei ole mitään kalenteriin merkittyjä harrastuksia, mutta aiemmin oli muskaria, jumppaa ja vauvatanssia. Nyt sitten kerhoillaan, pidetään kotimuskaria sekä käydään uimassa omien aikataulujen mukaan. Muskarissa oltais varmasti jatkettu, mutta ohjaaja vaihtui ja samalla perheryhmä lopetettiin. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan pöh tuo teidän muskari. :/
      Mutta onneksi sen harrastamisen ei tosiaan aina tarvitse olla aikataulutettua tai ohjattua. :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun