En ole varmaan koskaan tuota meidän takkahuonetta kuvaillutkaan.
Takassa meillä on tuli joka ilta näin talviaikaan ja hyvin lämmittää.
Takkahuoneessa on kirjoituspöytä ja siellä käydään päivittäin piirtämässä ja askartelemassa.
Kynät
on tuolla aina lasten ulottuvilla, eikä kumpikaan ole AINAKAAN TÄHÄN
MENNESSÄ tuonut kyniä toisiin huoneisiin tai piirtänyt vääriin
paikkoihin.
Takkahuoneessa on vuodesohva, mihin on hyvä majoittaa yövieraat.
Ja säilytystilaa. Expedit hyllyn päälle saa kivasti laitettua kaikkea ihanaa.
Hylly on oven vieressä ja näkyy käytävälle, ihanat jutut kurkistaa aina kun kävelee olohuoneesta keittiöön päin.
Lisäksi takkahuoneessa on vanha hyllykköni, jonka ostin ensimmäiseen asuntooni kymmenen vuotta sitten!
Muuten ihan kiva, mutta kirsikan värinen, eikä oikein miellytä sisustussilmääni!
Mutta siinä on paljon tarpeellista säilytystilaa, joten menköön.
- Pia
Kivan näköinen huone, vähän jotakin jokaiselle, lapsille ja aikuisille.
VastaaPoistaMeillä on kynät kanssa koko ajan saatavilla, meillä tosin lastenhuoneessa, ikinä ei ole piirrelty luvattomiin paikkoihin, mutta minä en myöskään ikinä muistaa siirtää niitä pois kun tulee vieraita. Muutamat taideteokset onkin saatu vierailevilta tähdiltä :/
Oi ei. :/
PoistaTuo askartelupöytä on meillä kyllä ihan must juttu. Mullakin on koko ajan jotain askartelua, saa olla rauhassa leviänä tuolla takkahuoneessa. Kun yleensä ei paljoa alkua pidemmälle pääse jos täytyy tarvikkeetkin hakea erikseen, on nuo askarteluhetket tällä hetkellä vähän lyhyttä sorttia. :D
Haaveilen jo, että päästään jossain vaiheessa ikiomaan kotiin (eikä vuokralle) ja saadaan takka. Mikään ei oo niin ihanaa kun tulla lenkiltä kotiin ja mennä tuijottamaan tulta :)
VastaaPoistaNo täytyy kyllä myöntää, että harvemmin tulee tuolla iltaisin istuskeltua takkatulen äärellä.. :) Huoneeseen tulee melko kuumakin kun takkassa on tuli, ja mä en tykkää kuumasta. :)
Poista