Eilistä

Törmäsin meidän entiseen kerhokaveriin keskiviikkona.
Hän vetää muskareita musiikkiopistolla ja kyseli, että jokos ollaan ilmoittauduttu Annin kanssa.
Harkitsin sitä kyllä jo pari kuukautta sitten kun siitä oli puhetta, mutta tuntui jotenkin hassulta, että menisin ANNIN kanssa muskariin, kun Eevikin siitä niin valtavasti nauttisi.
Vastaus ongelmaan: Eevi mukaan muskariin.
Ryhmän toiset lapset on siis Annin ikäluokkaa ja Eevi ainoa tuollainen "iso" tyttö, mutta eipä se Eeviä ainakaan haittaa. Tykkää niin kovasti laulaa, tanssia, soittaa ja leikkiä laululeikkejä.. :)
Ja kyllä minä molempia tyttöjä saan leikitettyä, muskarintäti auttelee sitten välillä jos on tarvetta.
Hauskaa oli eilen ensimmäisellä kerralla!

Tuli mieleen kysäistä myös värikylpy ohjaajalta, että voisiko Eevi tulla sinnekin mukaan.
No ei siinäkään mitään ongelmaa ollut, eli mennään nyt tämä kevät molempien tyttöjen kanssa värikylpyilemään! Kiva! :)
Eevi on tämän syksyn ajan ollut mummilassa värikylvyn ajan leikkimässä.
Toisaalta sekin on ollut kiva, on saanut vähän jakamatonta huomiota mummilta ja pappalta! :)

Tässä muutama kuva eiliseltä.
Oltiin aamupäivä kavereitten kanssa lähellä olevassa sisäleikkipuistossa!


Tykkäättekö Annin tukasta? Voiskohan se olla yhtään suorempi. :P
 Annista oli nyt vähän enemmän kuvia, Eevi paineli kaverinsa perässä omia menojaan. :)
Jälleen saatiin olla tuolla ihan rauhassa, siellä ei ollut ketään muita koko parin tunnin aikana!

Annilla neuletakki ja tunika PompDeLux, housut Me&I
Eevillä paita ja sukkikset PompDeLux ja hame Vertbaudet  



Ihanaista viikonlopun alkua kaikille! :)

- Pia

2 kommenttia

  1. Meillä hoplop aina tosi täynnä ja ahdistavaa kun isommat pojat varsinkin jyrää pienempiä.

    Ihania kuvia, kaipa sitä tuo neiti taas sinne pitäisi joku tovi viedä kun niin tykkää :)

    ps. löysin blogiisi toisen blogin kautta ja taidankin ruveta seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogiini! :)
      Tuolla on kyllä kiva käydä, kun on aina tilaa liikkua. Käydään aina viikolla ja heti aamulla. Ei olla iltaisin tai viikonloppuisin käyty, varmaan silloin olisi enemmän porukkaa..

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun