Mitä päälle päiväkotiin?

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoitella meidän päiväkotivaatetuksesta.
Nyt tuli lukijalta pyyntöä ja sain vihdoin aikaiseksi.
Tässä siis tyttöjen päiväkotiasuja nyt parilta viime viikolta!


Ennen Eevin pianotuntia.
Pianotunnille lähdetään suoraan päiväkodista.
Nappasin nuo fleecetakit mukaan, ne on kivan lämpöiset!
Ekana päiväkotivuotena jaksoin ahkerasti kantaa mukanani siistimpiä kenkiä yms.
Nyt olen sen suhteen vähän laiskistunut ja päiväkotikengissä ja -takeissa ollaan
nyt muskariin ja pianotunneille pääasiassa menty.

Vaatteet kaikki POMPdeLUXia.
Pitkähihaiset mekot ja sukkahousut, aika perus päiväkotiasu.
Lippiksiä tytöt ovat ahkerasti käyttäneet koko kesän viime viikkoon asti,
mutta nyt alkaa olla jo liian kylmä lippiksille.


Tämäkin ennen pianotuntia otettu kuva musiikkiopistolta.
Paita ja sukkikset POMPdeLUX, hame NoaNoa.
Päiväkodissa oli tuona päivänä naamiaisjuhlat ja Eevillä oli pupupuku mukana.
Hame oli helppo riisua ja vaihtaa pupupukuun!


Hammashygienistia odotellessa.
Hain tytöt terveysasemalle jälleen suoraan päiväkodista.
Eevin housut ja neuletakki, Annin sukkikset, shortsit ja paita POMPdeLUX.
Eevin tunika Hellapuu ja Annin liivi H&M.

Melko epätyypilliset asut molemmilla!
Meillä ei meinaan kovinkaan paljoa housuja käytetä.
Eevi on nyt joitain kertoja noita POMPdeLUXin tämän kauden Joice farkkuleggareita pitänyt.
Aivan ihanat, kapeat ja joustavat housut, varmasti kivat päällä!

Anni valitsi itse shortsit tuona aamuna.
Pienempänä käytettiin paljon shortsit ja sukkahousut yhdistelmää,
nyt ei ole pitkään aikaan kelvannut.
Mutta kivalta näyttää ja mukava saada vähän lisää käyttöaikaa shortseille.


Neulemekoista tykkään tosi paljon!
Tosi kiva vaate nyt kylmeneville ilmoille ja 
joku neulemekko valikoituukin päälle useampaan kertaan viikossa.
Yläkuvassa Annilla POMPdeLUX aw15 kauden neulemekko ja tämän kauden Lugano leggarit.
Mekon päällä H&M liivi.

Alakuvassa Eevillä ihana kirppislöytö, joka on Eevillä käytössä jo toista syksyä.
Kappahlin pandamekko ja POMPdeLUXin sukkahousut.



Tämä Mainion hame on kiva!
Vähän pidempi malli ja Eevi tykkää tosi paljon,
saisi olla helmat vaikka maahan saakka!
POMPdeLUXin perusvaatteiden kanssa käytetty, tällä kertaa sinisen sävyissä.


Tyllejä ei kovinkaan olla päiväkodissa pidetty,
mutta tuohon sinimustaan kirppislöytöön Anni ihastui kovasti!
Mekko on Molon ja oli hyväkuntoinen ja hyvän hintainen.
Joten käyttäköön nyt päiväkodissakin sitten.
Meillä on juhlavaatteita sen verran paljon, että jäisi varmaan muuten vähälle käytölle.

Eevillä Verson Puodin mekko.
Tuota mekkoa on kovasti käytetty, Eevi tykkää siitä itse tosi paljon!
Löysin muuten Annille kirppikseltä samanlaisen, 
palataan siihen vielä myöhemmin!
Eevin mekko on nyt vielä sopiva, mutta ei kyllä kovin pitkään enää mahdu.
Tosi harmi, tämä on isoin koko mekosta.

Eli mitä meidän tytöt pukee päälleen päiväkotiin?


Mekkoja meidän mekkotytöt käyttävät!
Eeviä juuri asian tiimoilta haastattelinkin ja kysyin,
että miten sujuu uloslähtö mekkojen kanssa..?
Sanoi, että saa hyvin itse laitettua.
Jos ei saa, joku auttaa. ;)

Ikinä ei ole päiväkodilta mitään sanottu tyttöjen mekkojen käytöstä, 
joten en ole kyllä koskaan ajatellut sen olevan minkäänlainen ongelma.
Ja omasta mielestäni mekko on kiva kylmällä ulkovaatteiden alla, ei jää selkä paljaaksi.

Hameet on myös kivoja, ne saa sitten otettua pois välistä kun lähtee ulos.
Muistetaanko ne laittaa ulkoilun jälkeen takaisin, se onkin sitten toinen juttu. ;)

Mitäs teillä on päällä päiväkotiin lähtiessa?

- Pia

4 kommenttia

  1. Meillä ei vielä päiväkodissa olla, mutta kerhossa käydään ja siellä on aina tytöllä joko hame tai mekko. Tyllihamettakin meillä käytetään kerhossa yhdistettynä esim. PdL:n peruspaitoihin ja leggareihin/sukkahousuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tyllit yleensä päiväkotiin valikoidu, eikä tytöt niitä ole sinne erikseen pyytänyt. Käytetään sitten synttäreillä ja muissa menoissa niitä. :)

      Poista
  2. Kiitos kirjoituksesta! Aivan ihania asuja ja tyttöjä:) varsinkin tuo Verson puodin mekko ja Noanoan hame. Helppoa yhdistellä vaatteita, kun värimaailma on noin hallittu.
    Meillä on viime aikoina usein käytetty Me&I:n slim sweatpants-mallisia collegehousuja ja Pomp de luxin paitoja. Paitoja ja collegehousuja tai sitten paita-hame-sukkikset. Kappahlista löysin ihanat Newbie-sarjan collegehousut. Jospa meilläkin alettaisiin tästä postauksesta inspiroituneena käyttää mekkoja enemmän:) P.S. Hyviä kirppislöytöjä olet tehnyt! Onko teillä päin kirppareilla niin hyvä tarjonta vai teetkö löytöjä nettikirppareilta? Tykkään eniten juuri kirppis- ja alelöydöistä:) T.Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomiseksi kirjoittelin juuri kirppispostausta. :)
      Aika vähän jaksan nykyisin enää nettikirppiksiä selailla, mutta välillä tulee jotain niistäkin ostettua. Pääasiassa livekirppiksiltä sitten, Raumalla on ihan hyvät kirppikset! :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun