Origamirasiat

Tein tyttöjen huoneeseen muutaman origamirasian.
Olen tällaisia origamirasioita tehnyt joskus ennenkin ja nämä on tosi kivoja!
Rasioita voi käyttää säilytykseen tai niihin voi vaikka pakata pienen lahjan.
Kauniit kuviopaperit ostin kirjakaupasta.
Kestävimmät origamirasiat tulee tietenkin vähän paksummasta paperista,
mutta kartonkia sen ei tarvitse olla.
Kurkkaa alta helpot ohjeet!



1. Tarvitsen neliön muotoisen paperin.
Jos haluat tehdä kannen+pohjan, leikkaa toisesta paperista n.1,5cm pois molemmista reunoista.
2. Taita paperi keskeltä kahtia.
Avaa ja taita myös toiseen suuntaan keskeltä kahtia.


3. Avaa taitokset ja taita jokainen kulma keskelle.
4. Taita molemmat reunat pitkittäin keskelle.


5. Taita vielä toisetkin reunat keskelle.
6. Avaa kaikki muut  taitokset, mutta jätä kuvan mukaisesti yhdet taitokset avaamatta.


7. Taita kuvan mukaisesti.
8. Taita yläreuna äskeisten taitteiden päälle.
Toinen reuna on valmis, taita toinen reuna samalla tavalla.

Laatikko on valmis!
Pohjaan voi halutessaan laittaa pienen palan kaksipuoleista teippiä, jolloin laatikko pysyy paremmin kasassa.


- Pia

6 kommenttia

  1. Oi, muistan tuollaisten rasioiden tekemisen lapsuudesta. Kivaa puuhaa oli!
    Ja, nuo sinun rasiat näyttävät kivoilta, saa aarteet rasiaan. :)
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kivoja! Tuliskohan tapetista liian jäykät rasiat...? Mulla olisi tuolla jemmassa metreittäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmaan vähän millaista tapettia löytyy ja saako tehtyä hyvät taitokset siihen!
      Tämä on niin helppo ja nopea homma, että kannattaa kokeilla! :)

      Poista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun