Pikainen arvonta!

Onkos teille Tilda ja hänen ystävänsä -ohjelma tuttu?
Se tulee keskiviikkona illan Pikku Kakkosessa ja on aivan ihana!
Ohjelmassa seikkailee kuusi ystävystä.

Minä en tiennyt koko ohjelmasta ennen kuin saatiin Sipsu -kirja lahjaksi viime keväänä.
Ei yleensä katsota iltapäivän Pikku Kakkosta, joten tämä oli mennyt meiltä ihan ohi.
Mami oli ostanut Annille Sipsu -kirjan lahjaksi ja etusivulle on liimattu Annin kuva.
Kirjasta tuli valtava hitti heti.
Tätä luettiin alkukesästä joka päivä moneen kertaan.
Eevi luki kesällä kirjan sanasta sanaan isovanhemmille iltasaduksi, sen verran tutuksi kirja kävi. :)

Prismasta löydettiin kirjasarja ja jossain vaiheessa kesällä meille kotiutui myös Tildan ja Nuunin kirjat.
Eilen törmäsin kirjakaupassa Erkkoon ja taas sarja kasvoi yhdellä kirjalla.
Vielä meiltä puuttuu Helmi ja Totti.





Kirjoissa on tosi kivat tarinat ja kuvitus on minun mielestäni ihan mielettömän kaunis!
Meidän tytöt tykkää näistä kaikista kovasti, mutta serkkupojan suosikki taitaa olla Nuuni.
No tietty, koska se on krokotiili! ;)

Nappasin mukaani myös toisen kirjan, teille arvottavaksi!
Lähellä joulua ollaan jo, joten arvonta-aika on nyt lyhyt, jotta ehdin postittamaan kirjan ajoissa.
Ei ollut oikein suunniteltu juttu tämä arvonta, ensi kerralla sitten pidempi aika osallistua! ;)


Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen.
Tällä kertaa voit osallistua myös blogin Facebook-sivuilla kommentoimalla!

Kommentissa voisit kertoa, minkälaisia postauksia sinä tykkäät blogissani lukea.
Postaustoiveet olisi myös kivoja! :)

Arpaonnea!

- Pia

26 kommenttia

  1. Mukana arvonnassa! :) Itse tykkään seurata sisustusblogeja sekä "lapsiperheiden" blogeja. Jälkimmäisessä itseäni säväyttää eniten blogit, joissa tulee vaikutelma, että lapsiperheen arjesta on tehty juhlaa. Eihän se sitä aina todellakaan ole, mutta asenne ratkaisee pitkälle, niin kuin sinunkin blogissasi positiivinen meiniki on havaittavissa selvästi. :)
    -Laura Koo-

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa, ja tykkään erityisesti lastenvaatepostauksista :) kukapa ei :)

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnasssa! Itse tykkään lukea lastenvaatteista ja päivittäisistä (myös niistä arkisista) touhuista. Alevinkit on aina vaatehamsterin mieleen ;)
    auroranjavaavinaiti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Mukana! Tykkään lukea etenkin arkisista puuhista, pienistä sisustusideoista, DIY -vinkeistä ja oikeastaan vähän kaikesta. Lastenvaatepostauksista tykkään myös, mutta olen jättänyt sellaisten blogien lukemisen lähes kokonaan, joissa jokainen juttu tuntuu liittyvän lastenvaatteisiin. Pidän blogistasi myös sen aitouden vuoksi. Monta ennen niin kivaa blogia jää nykyisin lukematta, koska jokaisessa postauksessa mainostetaan jotakin. Vähän mietityttää, kerrotaanko tuotteesta rahan vuoksi vai sen vuoksi, että se on oikeasti hyvä (kaikkihan kertoo ettei mainosta ellei pidä itse tuotetta hyvänä, mutta en ihan allekirjoita tuota, koska bloggaaja kuitekin haluaa lisää mainoksia eikä saa niitä varmastikaan haukkumalla tuotteita ;)). Usein lukija laitetaan myös lukemaan pitkä teksti jostakin tuotteesta ja vasta lopussa lukee pienellä präntillä "vaate saatu sieltä ja sieltä". Siksi siis tykkään blogeista, joissa on selkeästi eroteltuna mahdolliset mainokset/yhteistyötarjoukset ja joukossa on paljon myös ihania arkisia postauksia :)

    VastaaPoista
  5. Mukana! Arkiset asiat ja kiva DIY-vinkit on suosikkeja.

    VastaaPoista
  6. Mukaan! Minusta kiva että blogissa on vähän milloin mitäkin.. Niinkuin on ollutkin :)

    VastaaPoista
  7. Mukana! Ihania kirjoja. :)

    miratsi@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, ja tykkään lukea juuri siitä mistä kirjoitat eli milloin mistäkin. Lastenvaatteista, kuulumisia, toki myös arvonnat on kivoja. Kaikki kelpaa. Sisustusihminen en ole, joten ne ei niinkään kiinnosta, mutta kyllä kaikki kelpaa suurin piirtein. :) Monipuolisuus on kaiken A ja O!

      Poista
  8. Mukana! :-) Olis kiva lahja toi kirja pikkutytölle. Tykkään kaikenlaisista sisustuspostauksista ehkä kaikkein eniten. :-) Myös videopostaus olisi ihan huippu.

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Oi, nämä kirjat ovatkin aivan uusi tuttavuus minulle, mutta vaikuttavat juuri sellaisilta, että meidän tytöt tykkäisivät!
    Olisiko sinulla intoa tehdä jonkinlaista lelupostausta? :) Tykkään kaikista lastenvaatepostauksista ja yleensäkin lapsiin liittyvistä teemoista!

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa :) Tämä olisi ihana lahja meidän pikku neidille! Lastenvaatepostaukset, diy-jutut ja tietty leipomisjutut on kivoja!

    VastaaPoista
  11. Mukana arvonnassa. =) Lastenvaatepostaukset on mun mieleen, sekä ihan arkiset lapsiperheen jutut on kivaa luettavaa. =)
    - eemima

    VastaaPoista
  12. Mukana :) Leipomisjutut on kivoja :)

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa, uusi tuttavuus on tuo sarja :) Tykkään lukea kaikista tyttöjen jutuista, eli vaatteista ja siitä mitä puuhailette päivän mittaan :)

    VastaaPoista
  14. Olisi kivaa lukea "päivä kuvia" juttuja :)

    katri89@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa. Mun pää lyö nyt tyhjää, että mitä haluaisin lukea, mutta varmaankin lastenvaatteista, alevinkeistä ja sellaisista pidän eniten :)

    VastaaPoista
  16. Kaikki lapsiin ja lastenvaatteisiin liittyvät jutut kiinnostavat.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa. :) Kiva kirjasarja, kiitos vinkistä. Lelujutut kiinnostaa vaatteiden jne. lisäksi.

    VastaaPoista
  18. Kirppislöydöt ovat aina mielenkiintoisia. Innokkaana lukijana kirjavinkkejä olisi kiva lukea.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihan tavallinen lapsiperheen arki kiinnostaa sekä lastenvaatteet.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  20. Mukana arvonnassa! Tykkään lukea vaatepostauksia teidän tyttöjen ihanista vaatteista!

    VastaaPoista
  21. Mukana. Vaatejutut ja oikeastaan kaikesta on kiva lukea.
    T: fisunen (fisunen@gmail.com)

    VastaaPoista
  22. Meidän 2,5-vuotias on rakastunut Tilda-kirjoihin, ja niitä on lainattu ahkerasti kirjastosta, joten olis ihanaa voittaa ihan oma kirja :)
    Kaikki lapsiperheen arkeen liittyvät postaukset kiinnostaa eritoten.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Osallistun =) Olisi kiva lukea vaikkapa "päivän puuhat" -postaus. Tykkään lukea lastenvaatteista ja sisustusjutuista, itseäni kiinnostaa vähemmän leipomisjutut.

    VastaaPoista
  24. Meidän viisikuukautisesta tyttösestä on (äidin myötävaikutuksella) kasvamassa (toivottavasti) bibliofiili! Näyttää kivalta kirjalta ja osallistun mielelläni arvontaan.
    Tykkään lukea teidän perheen tavallisesta arjesta: valokuvat ovat kivoja ja tekstiä sopivasti :)
    Ja teidän tyttöset on kyllä hurmaavia!

    -Sari
    sariannik@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kirja olisi kiva lahja jouluaattona 2-vuotta täyttävälle tyttärelleni. :) Tykkään lukea vaatepostauksista, lapsiperheen arjesta, sisustusjutuista ja alevinkeistä. Myös leivontapostaukset ovat kivoja. - Pikkutontun äiti

    VastaaPoista

Ilahdun jokaisesta kommentista! :)

Sivun alkuun